POHJOIS-SUOMEN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA
                    

LOHTURYHMÄ

Seurakunnan sururyhmä käynnistää toimintansa ti 18.4. klo 17.
Kyseessä on luottamuksellisuuteen perustuva vertaistukiryhmä, jossa läheisen tai ystävän menetyksen kokeneet keskustelevat ohjatusti eri teemoista. Tarkoituksena on kulkea hetki yhdessä surun ja kaipauksen keskellä saaden lohtua ja tukea omaan elämäntilanteeseen.
Ensimmäinen kokoontuminen on ti 18.4.2023 klo 17.00, jolloin ryhmäläiset osallistuvat Oulun Tiistaiseuroissa isä Tuukka Rantasen pitämään luentoon "Kuolema ortodoksisen kirkon traditiossa."
Lohturyhmä kokoontuu kevään aikana Oulun seurakuntakeskuksessa (Torikatu 74) torstaisin klo 15.15 seitsemän (7) kertaa päättäen toimintansa 1.6. Ryhmän jäsenillä on mahdollisuus osallistua ryhmän jälkeen katedraalilla klo 17.00 alkavaan ehtoopalvelukseen.
Ryhmään voi ilmoittautua mukaan 27.4. saakka.
Riippumatta siitä milloin olet kokenut läheisesi menetyksen; mikäli koet vertaistuen tarvetta niin tervetuloa mukaan.
Ohjaajana toimii seurakuntamme jäsen, Oulun katedraalin lukija Johannes (Jukka Mäntymäki), jolla on ev.lut.kirkon nelivuotinen diakonin koulutus ja hän on opiskellut myös Itä-Suomen yliopistossa ortodoksista teologiaa. Lukija Johanneksella on ammatillista kokemusta surutyöstä.
Lisätiedot: Lukija Johannes, puh. 040 7755 729